Imagonin hallitus heinäkuussa 2025

Myynti ja markkinointi mukaan Imagonin hallitustyöhön

Imagonin hallitukseen on nimetty uusi jäsen: myyntijohtajamme Jari Partanen kutsuttiin mukaan rakentamaan yrityksen tulevaisuutta myös hallitustasolla. Jari jatkaa myös myyntijohtajan pestissä. Imagonin hallituksen puheenjohtaja Mika Okkonen kertoo, että päätös laajentaa hallitusta liittyy yhtiön kasvuvaiheeseen. – Olemme saaneet yrityksen tasapainoon taloudellisesti haastavien vuosien jälkeen. Nyt katse on lähinnä orgaanisessa kasvussa. Imagon on perheyhtiö, jonka pieni hallitus on koostunut viime vuosina yhtiön …

Imagonin uusi myyntijohtaja Jari Partanen

Imagon sai uuden myyntijohtajan

Imagonin uusi myyntijohtaja, Jari Partanen, palaa takaisin Imagonille kymmenen vuoden jälkeen. Jari on työskennellyt aiemmin yhtiössä myynnin, markkinoinnin ja tuotekehityksen tehtävissä. Nyt Jari palaa tuttuun taloon tuoden mukanaan uusia eväitä sekä myynnin johtamisesta että kansainvälisen teemarakentamisen puolelta. Jari siirtyy Imagonille Lappsetin tytäryhtiöstä, Fantasia Works Oy:stä, missä hän on toiminut erilaisissa myynnin johtotehtävissä teemapuistoliiketoiminnassa noin 10 vuoden ajan. Imagonilla myyntijohtajan tehtäviin …

Imagon ja abcMIX kumppaneiksi

Imagon on sopinut kumppanisopimuksen abcMIXin kanssa Suomeen, Norjaan ja Ruotsiin. abcMIXin tuotteet ovat valaistuja irtokirjaimia monessa eri koossa. Voit yhdistellä kirjaimia helposti ja joustavasti magneettikiinnityksellä. Nämä LED-valaistut kirjaimet sopivat hienosti kahviloihin, ikkunasomistuksiin, messuille ja tapahtumiin. Kirjaimiin saa myös erilaisia seinä- ja kattokiinnityksiä. Rakenna kirjaimilla oma, vaihtuva viesti liiketilaan, toimistoon tai vaikka juhlapaikkaan! Lue lisää: abcMIX-tuotesivu»