Vastuullisuudesta puhutaan yrityksissä usein korkealentoisina ohjelmina, lupauksina, tavoitteina ja seinätauluina. Me olemme Imagonilla valinneet, että vastuullisuus näkyy ennen kaikkea arjen teoissa: siinä, miten tuotannossa toimitaan, miten kuljetuksia ja asennuksia suunnitellaan, miten kohtaamme toisemme, asiakkaamme ja kumppanimme sekä siinä, millaisia valintoja tehdään myös silloin, kun täydellisiä vaihtoehtoja ei ole olemassakaan.
Tässä artikkelissa vastuullisuusajatteluamme avaa Samuli Heikkilä, Imagonin talous- ja tuotantojohtaja, joka vastaa myös henkilöstöhallinnosta. Samuli allekirjoittaa näkemyksen, että vastuullisuus on ennen kaikkea käytännön tekemistä.
Tuotannon ja logistiikan ympäristövaikutuksia kehitetään pala kerrallaan
– Perhetaustaisena yrityksenä tiedostamme täällä jokainen oman vastuumme. Kulttuurimme on avoin ja kommunikaatio toimii joka suuntaan. Se näkyy hyvin myös tuotannon puolella, jossa ympäristövaikutuksiin kiinnitetään erityistä huomiota. Kehitystä vaativista kohdista ja toimintamalleista saa ja pitää meillä puhua ja hyvin ihmiset nostavatkin esiin asioita, Samuli kehuu.
Materiaalien käyttöä tarkastellaan jatkuvasti esimerkiksi hukan näkökulmasta. Täydellistä ratkaisua ei ole, vaan käymme koko ajan kamppailua hukan kanssa, jota tulee vaikkapa alumiinilevyjen ja profiilitavaroiden työstämisessä. Hukan vähentämiseksi meillä on edelleen parannettavaa kaikissa työvaiheissa ja toiminnoissa. Kyse on suorasta ja konkreettisesta ympäristövaikutuksesta ja siksi siihen palataankin jatkuvasti uudelleen.
Yksi asia, johon Imagonilla on kiinnitetty erityisesti huomiota, liittyy toimituksiin ja logistiikkaan.
– Pyrimme siihen, että mahdollisimman paljon tavaraa lähtee kerralla. Kun vältetään ylimääräisiä rahteja, sillä on iso ympäristövaikutus ja samalla se on järkevää myös taloudellisesti.
Pienet valinnat, joilla on suuri merkitys
Kaikki vastuullisuuteen liittyvät teot eivät näy ulospäin. Moni merkittävä muutos on vuosien varrella syntynyt pienistä, arkisista päätöksistä.
Paperin käyttö on vähentynyt lähes kaikissa toiminnoissa Imagonilla. Kemikaalien osalta kaikkea ei voida poistaa, mutta riskejä on pyritty järjestelmällisesti pienentämään.
– Olemme vähentäneet käytössä olevien kemikaalien nimikkeiden määrää ja jättäneet osan kokonaan pois. Esimerkiksi isosyanaatit on poistettu kokonaan käytöstä. Kemikaaliriskien arviointia tehdään säännöllisesti, Samuli kertoo.
Kyse ei ole täydellisyydestä, vaan siitä, että suunta on koko ajan oikea ja parempaan päin.
Asiakkaan mielipiteellä on väliä
Kaikkia materiaalivalintoja Imagon ei tee yksin.
– Moneen asiaan voimme vaikuttaa itse, mutta asiakas tekee lopulliset päätökset. Imagonilla on valmius ja osaaminen hyödyntää laajasti kestävän kehityksen mukaisia vaihtoehtoja, mutta kaikkia materiaaleja ei voida käyttää jokaisessa projektissa.
– Suosittelemme ensisijaisesti PVC-vapaita tulostusmateriaaleja ja kerromme asiakkaillemme aktiivisesti eri vaihtoehdoista sekä niiden ympäristövaikutuksista. Usein asiakkaat päätyvätkin PVC-vapaisiin ratkaisuihin, kun he saavat riittävästi tietoa materiaalien ominaisuuksista ja vastuullisuudesta. Avoin keskustelu auttaa löytämään kuhunkin kohteeseen parhaiten sopivan ja kestävän vaihtoehdon, Samuli pohtii.
Pitkäikäisyys ei Imagonilla tarkoita sitä, että jokaisen tuotteen elinkaarta mietittäisiin erikseen alusta asti, vaan se on rakennettu sisään perusvalintoihin.
– Se näkyy komponenteissa, rakenteissa ja materiaalivalinnoissa. Tuotteet suunnitellaan kestämään ja olemaan huollettavissa, Samuli sanoo.
Imagonin toimittamiin tuotteisiin on aina saatavilla komponentteja ja ne on tehty kestämään vaativissakin olosuhteissa.
– Yleensä puhutaan useamman vuoden kestävyydestä, usein yli viiden vuoden, että tuotteet kestävät tuulessa ja tuiskussa. Meille yksittäistä takuuaikaa tärkeämpää on se, että tuotteet oikeasti kestävät käytössä.
Työympäristö ja turvallisuus ovat kaikkien asia
Vastuullisuus näkyy Imagonilla vahvasti myös työskentelyolosuhteissa. Tuotantotiloihin on panostettu pitkäjänteisesti: valaistusta on parannettu, melua vähennetty ja lämpötilaan kiinnitetty huomiota.
– Meillä on valoisa, puhdas ja lämmin tuotantotila. Talvellakin täällä voi työskennellä t-paita päällä, Samuli Heikkilä kuvailee. – Tämä on yllättänyt monia rekrytoitavia positiivisesti. Työturvallisuudesta ei tingitä yhtään. Turvallisuushavaintoihin puututaan heti ja tavoitteena on, että joka päivä lähdetään terveenä kotiin. Tapaturmat ovat harvinaisia, koska pieniin asioihin puututaan ajoissa. Tämä ei meillä ole vain työsuojelun asia, vaan jokaisen imagonlaisen asia.
Energiankulutusta on vähennetty LED-tekniikalla
Energiankulutukseen on saatu konkreettisia parannuksia. Merkittävin muutos on ollut tuotantotilojen valaistuksen uusiminen LED-tekniikkaan.
– Se on vaikuttanut sekä energiankulutukseen että työolosuhteisiin, Samuli toteaa.
Myös paineilmaverkon kunnossapito on tärkeä osa kokonaisuutta. Ennakoivilla huolloilla vältetään vuodot, jotka muuten kuluttaisivat sähköä jatkuvasti. Rakennuksen tiiveys ja inhimilliset toimintatavat, kuten ovien turhan auki pitämisen välttäminen, ovat osa samaa ajattelua.
Imagonilla kasvatetaan uusia osaajia nuoria työllistämällä
Vastuullisuus näkyy Imagonilla myös siinä, miten ihmisistä pidetään huolta. Työssäjaksamisesta puhutaan avoimesti ja johto haluaa pysyä tietoisena arjen tilanteesta.
– Meillä on lupa olla väsynyt ja myös lupa sanoa se ääneen. Avoin kulttuuri vaikuttaa suoraan jaksamiseen, Samuli sanoo.
Vastuullisuus näkyy selvästi myös päätöksenteossa silloin, kun tilanne on haastava. Muutaman vuoden takaisessa vaikeassa vaiheessa tehtiin tietoinen linjaus ja päätettiin, että henkilöstö on meille ykkösasia niin pitkälle kuin mahdollista. Kun joustoja piti löytää, etsimme niitä muualta kuin henkilöstöstä, Samuli Heikkilä kertoo. – Kiireisellä kaudella painetaan kovempaa ja tehdään enemmän, hiljaisempina aikoina kehitetään omaa toimintaa.
Nuorten työllistäminen ja osaamisen siirtyminen uusille sukupolville ovat osa Imagonin vastuullisuustekoja. Imagon tarjoaa vuosittain harjoittelupaikkoja opiskelijoille eri tehtäviin, myös tuotantoon ja tekee aktiivista yhteistyötä oppilaitosten kanssa. Pelkästään tuotannossa oppia saa 4-10 harjoittelijaa vuodessa.
Hyväksymme sen, että asiat ovat keskeneräisiä
Kaikki ei ole Imagonilla valmista, eikä tarvitsekaan olla.
– Johtamista, taloutta ja ympäristövaikutusten pienentämistä kehitetään täällä joka päivä. Haluamme myös, että jokaisella imagonlaisella olisi selkeä käsitys siitä, miksi täällä kannattaa olla töissä ja miten jokainen voi kehittyä lisää omassa roolissaan. Rohkaisemme täällä puhumaan asioista. Olisi hienoa, jos omalla porukalla olisi työpäivän päättyessä ”Ihan ok päivä oli” -tunne, Samuli kiteyttää.



